4a-luokka SciCruise -tiederisteilyllä

Pia Pessin luokkansa 4.A:n kanssa osallistui tänä keväänä StarT:n "Tämä toimii" - kilpailuun. Tässä oppilaiden mietteitä projektista ja siihen liittyvästä tiederisteilystä.
"Luokkamme Jokilaakson koulun 4.a osallistui StarT:n Tämä toimii kilpailuun. Kilpailussa tarkoituksena oli valmistaa annetun materiaalilistan sallimista tavaroista liikkuva lelu ja tehdä siihen mainos sekä kirjoittaa päiväkirjaa. Luokkamme jaettiin neljään ryhmään ja tammikuussa aloimme suunnitella ja valmistaa lelua. Teimme sitä joinakin viikkoina enemmän joskus vähemmän. Työn piti olla valmis helmikuussa ennen talvilomaa. Sitten töistä piti tehdä kahden minuutin esittelyvideot, jotka lähetettiin kilpailun tuomareille. Ehdimme juuri ja juuri saada kaikki valmiiksi ja lomalle lähdettiin vähän jännittyneinä. 

Pari viikkoa kului ja sitten yhtenä aamuna Pia-opettajamme tuli luokkaan ja sanoi, että hänellä on ihan uskomattomia uutisia. Kaikki luokkamme neljä ryhmää olivat päässeet loppukilpailuun, joka pidettäisiin SciCruise risteilyllä Viking Gracellä 15.-16-4.2019!!! Se oli ihan uskomatonta! Sitten vielä vähän parantelimme töitämme, kirjoitettiin päiväkirjaa ja pelin sääntöjä ruotsiksi ja englanniksi, koska niitä tarvittiin laivalla. Siellä oli nimittäin opiskelijoita myös ruotsalaisista kouluista ja Uppsalan yliopistolta. 

Vihdoin koitti lähtöilta ja kaikki oli tosi jännittävää. Illalla meillä oli vaan infotilaisuus laivalla. Sitten mentiin hytteihin nukkumaan. Aamiaisen jälkeen mentiin laivan Konferenssitiloihin laittamaan meidän työpisteet valmiiksi. Olimme valmiita esittelemään töitämme vierailijoille. Työpajoja oli yhteensä 40, joista alakouluilla vain kaksi, siis yksi koulu meidän lisäksemme, muut olivat yläkoululaisia tai lukiolaisia. Kiersimme itse myös työpajoissa osallistuen tiedesuunnistukseen. Siellä oli tosi mielenkiintoisia juttuja ja joissakin pisteissä täytyi osata ruotsia tai englantia. 

Söimme hienon buffetpäivällisen, kun laiva oli Ahvenanmaan saaristossa. Sitten alkoi jännitys tiivistyä, nimittäin palkintojen jako tilaisuus lähestyi. Puoli kuudelta meidän piti kokoontua ja mennä lopputilaisuuteen. Siellä oli aluksi yksittäisiä palkintoja, joista Eelis luokaltamme sai Itämeri-tietämyksestä-palkinnoksi upean kirjan. 

Sitten tuli varsinainen oman kilpailumme palkintojen jako. Kilpailussa oli mukana 40 ryhmää, joista suurin osa oli yläkoululaisia ja lukiolaisia. Ajattelimme, että emme kyllä muuta palkintoa enää voi saada, oli jo hienoa päästä tänne risteilylle.  Mutta aivan uskomatonta: luokkamme Kuularalli-peli tuli toiseksi, Akvaariokala-pelimme viidenneksi ja Ympyräralli-peli seitsemänneksi ja vielä Ykkösbotti-robottipeli kymmenenneksi. Töitämme vielä kehuttiin tosi paljon ja sanottiin, että ne olivat toteutettu todella hyvin. Palkinnot jaamme koko luokan kesken! Pia-opettajamme sanoi, että hän on tosi ylpeä meistä. "
Onnittelut koko koulun puolesta!

Kommentit